#19000 24.10.2004

Naisten sukupuolielimet sekä maistuvat että haisevat ihan eläimellisen pahalle. Vatsaa vääntää ja taju meinaa lähteä pelkästä ajatuksesta.

Olen useammin kuin kerran jättänyt panematta, jos on ollut edes aavisteltavissa mahdollisuus joutua lipaisemaan kielellä ensin, siinä välissä tai jälkeen.

Mieleen tulee, että jokainen armottoman jälkeenjäänyt pälliääliö, joka väittää tussun maistuvan hyvältä, pitäisi työntää elefantin perseeseen. Pilaavat elämän meiltä normaaleilta, joiden mielestä sukupuolielimet eivät maistu hyvältä.

#18999 24.10.2004

Monet tuttuni kadehtivat elämääni. Olen 3-kymppinen poikamies, pitkän suhteen jälkeen pari vuotta levotonta elämää viettänyt.

Lopetin työnteon, mutta opiskelen edelleen yliopistolla.

Rahat ovat lopussa ja elämä kusee muutenkin rankasti niskaan. Pääasiassa en tee muuta kuin treenaan aamuin illoin, mutta en itsekään tiedä miksi. Loppuaika menee joko trancea kuunnellessa tai päihteitä nauttiessa.

Vituttaa kun ei käy hyvä tuuri: ei löydä naista, joka palauttaisi ruotuun, eikä jää auton alle, että saisi koko homman valmiiksi.

#18998 24.10.2004

Pitäisi lukea kokeisiin ja tehdä tutkielmaa, mutta minä vain pelaan Pokémonia. Tunnen itseni aika säälittäväksi.

#18997 24.10.2004

Spämmään shiggety mcshaggety nuggety-juttuja IRCssä vaikken en edes tajua mitä ne tarkoittavat.

#18996 24.10.2004

En ole nähnyt Matrixia.

#18995 24.10.2004

minua ärsyttää se, että jos en saa heti unta syystä tai toisesta, rupean huolehtimaan turhista asioista ja näin ollen unettomuuteni korostuu entisestään.

#18994 24.10.2004

vihaan sitä että ihmiset eivät ymmärrä että teini on 13-19v ihminen, eikä sillä ole mitään tekemistä pissismin kanssa.

#18993 24.10.2004

Vihaan ja halveksun ihmisiä jotka sanovat "lähiaikoina" tarkoittaessaan "viimeaikoina". Ikävä kyllä tämä on hyvin yleistä ja olenkin asian vuoksi aivan hermoraunio. Tätä tekevät jopa fiksut ja koulutetut ihmiset. En kestä!

#18965 23.10.2004

stringit ne vaan on luotu tytöille katsonkin tyttöjen perseitä ja kun he kumartuvat joko sieltä paljastuu ihanat narustringit tai sitten jotku mammapöksyt ja sen perusteella luokittelen tytötkin ketkä käyttää stringejä on seksikkäästi pukeutuneita

#18964 23.10.2004

Olen 14v poika.
-Runkkaan joka päivä ja himoitsen monia luokkani tyttöjä, vaikka tiedän, ettei minulla ole mahdollisuuksia heidän kanssaan.
-En ole vielä ollut seurustelusuhteessa kertaakaan.
-En ole mitenkään ruma, mutta inhoan ulkonäköäni.

#18963 23.10.2004

Olen muutaman vuoden ajan seikkaillut suhteesta toiseen useiden eri miesten kanssa, melkein aina itseäni n. 5-10 vuotta vanhempien. Kesällä löysin itseäni 8 vuotta vanhemman miehen jonka kanssa suhde on kestänyt jo puoli vuotta ja tunnen itseni onnelliseksi hänen kanssaan. Eräs entiseni kiehtoo kuitenkin vielä kovin ja petän tätä nykyistä hänen kanssaan aina kun näemme (n. viikoittain). Tiedän että teen väärin ja minun pitää valita kahdesta miehestä toinen, mutten kuitenkaan tee sitä. Omatuntoa ei vaivaa, vaikka pitäisi.

#18962 23.10.2004

Minä haluan tunnustaa sen, että ajattelen koko ajan poikaystäväni kanssa kihloihin menoa ja mietin vaan, että milloinhan se on mahdollista ja että onnistuukohan se koskaan. Vanhemmat on aika kamalia ja minä olen 16-vuotta.

#18961 23.10.2004

Eilen etsin kaupungilta nymfin, jonka tapasin viikko sitten baarissa. Vietimme mielettömän yön. Mietin jättäisinkö nykyisen suhteen, saisin oman elämäni takaisin, kiihkeän ja täysipäisen kumppanin.
mitä teen?

#18960 23.10.2004

Minua on painanut pitempään tällainen asia. Mitä enemmän ajattelen asioita ja mitä enemmän tiedän asioista, sitä enemmän suhtaudun negatiivisesti yhteiskunnassamme yleiseen arvo-hegemoniaan.

Suhtaudun erittäin kriittisesti ja jopa kielteisesti sellaisiin asiohin, kuin vapaus ja demokratia. Olen tullut siihen tulokseen, että ne ovat suurimmaksi osaksi huijausta, ja niiden nimessä ihmisiä vain kusetetaan, mikä pistää vihaksi.

Ongelma tässä on, että olen julkisuudessa näiden arvojen kannalla erään puolueen nimissä, jonka jäsen olen, ja siis liputan niiden puolesta, vaikka en pohjimmiltani usko niihin. Olen siis todellisuudessa aika paljon niitä periaatteita vastaan, joihin koko länsimainen poliittinen kulttuuri ja demokratia perustuvat ja joita ne edustavat.

Luulen, että en uskaltaisi avoimesti kertoa tästä kenellekään, sillä minua hävettäisi, jos ihmiset saisivat tietää.

#18959 23.10.2004

Olen ollut noin 10 hautajaisissa ja yhdessäkään en ole itkeny. Olen tästä ylpeä.

#18958 23.10.2004

en meinaa kehdata käydä paskalla kun, mun vessan ikkunassa ei oo verhoja ja siitä on suora näköala ihmisten keittiöihin

#18956 23.10.2004

Olen hirveän kiinnostunut yliluonnollisista ilmiöistä ja etenkin poltergeist-ilmiöistä. Toivon ja samalla pelkään, että sellainen osuisi kohdalleni. Olen myös kehittänyt oman uskontoni wiccan pohjalta. Kukaan ei tiedä tästä. Ihmettelevät vain kynttilöiden suurkulutusta. Pukeudun goottivaatteisiin, mutta en ole mikään saatananpalvoja. Sanon kaikille, etten ole gootti, vaikka tunnen olevanikin.

#18955 23.10.2004

Kuuntelin ihastukseni kanssa historiantunnilla omaa musiikkia. En ole kertonut kenellekään ja esitän vihaavani ihastustani ja haukun aina häntä päin naamaa ja selän takana.

#18954 23.10.2004

kiihotun ajatellessani vanhoja ja rumia miehiä,,,

#18953 23.10.2004

tulin kerran kotiin oltuani 3pv:ää ryyppäämässä ja nukahdin heti sovalle, heräsin kun kissani sanoi minulle "herää puhelin soi"
siitä asti olen jutellut sille.