#19984 21.11.2004

itseäni jonkin verran vanhempi mies on todella kiinnostunut minusta, tekisi varmaan mitä tahansa puolestani. Itse en ole millään tavalla kiinnostunut hänestä, hän on ruma ja hölmö, mutta minulla on pakonomainen tarve esittää, että pidän hänestä. Kahdestakin syystä: en haluaisi loukata häntä ja ettei hän kiinnostuisi kaveristani! Kuitenkaan ei tee mieli edes puhua hänelle, ellei ole pakko!

#19983 21.11.2004

Onkohan Suomen viisasta ruveta tekemään mitään avaruusjuttuja. Eikö pelkät satelliitti jutut riitä ja oman maan turvallisuuden parantaminen. Luulisi ettei Suomella ole enää varaa mihinkään turhuuksiin, kun armeijakin vie jo paljon ja samoin eurooppaankin menee vuodessa niin paljon. Vaikka me kansalaiset maksetaankin paljon näistä valtion menoista. Tehtäs jotain hyödyllistä ja uudenaikaista. Eihän avaruusjutuissa ole enää mitään uutta. Ehkä jossain monen valo vuoden päässä on jotain, mutta sinne menee meillä ihmisillä vielä kauan aikaa ennen kun pääsemme tietämään taas uusista asioista. Venäjä ja USA on tehnyt hyviä juttuja avaruuden tutkimessa, muttei sieltä ole löytynyt mitään muuta kun hiekkaa ja eri materiaaleja. Ellei noita tietoja voi hyödyntää sitten jos maapallolle olisi tulossa jokin meteoriitti.. jos sen materiaalin voisi tunnistaa tarpeeksi ajoissa ja miettiä miten sen voisi tuhota ennen maahan iskeytymistä. Maapalloon liittyvissä asioissa voisi olla ihan hyvä juttu tuo avaruuden tutkiminen. Muttei silti pidä lähteä sen vuoksi avaruuteen.

Olen kiinnostunut eräästä tytöstä, mutten aio tehdä asialle mitään. On tietysti rankkaa tukahduttaa ajatuksia. Näin on kuitenkin parempi ainakin vielä. Elän hyvässä suhteessa ja tulevaisuus näyttää hienolta.

Nuori rakkaus

#19982 21.11.2004

Olen lopettanut pitkäaikaisen seurustelusuhteen ja sen myötä myös e-pillerien syömisen. Olen aina ollut todella tarkka ehkäisyn suhteen, oli kyse sitten satunnaisesta tai vakituisesta kumppanista, ja olen useasti moralisoinut ystäviäni jotka eivät ole kunnolla pitäneet huolta ehkäisystä.
Nyt kuitenkin olen eron jälkeen joutunut hakemaan jälkiehkäisypillerit kahdesti ihan vaan siitä syystä, että tilanteet ja seksin himo ovat ajaneet minut harrastamaan seksiä ilman kumia. Hävettää mennä hakemaan apteekista pillereitä sillä olen aina pitänyt katumuspillereitä teinien juttuna.
Lisäksi on uskomatonta miten niin monet, minä mukaan lukien, eivät tilanteen sattuessa ajattele yhtään mitä tauteja toiselta voikaan saada ilman kumia. Pitäisi varmaan käydä testeissä ihan varmuuden vuoksi...

#19981 21.11.2004

Olen tehnyt reiän meloniin ja pannut sitä...ja lauennut siihen.

#19979 21.11.2004

oon 24 vuotias mies ja oon ihan retkus parhaan kaverin äitiin mietin koko ajan kun juttelen sen kans et tota kun sais naida.mä ajattelen aina runkates sitä ja laukeeminen tuntuu tosi hyvältä.musta tuntuu et sekin tuntee mua kohtaan jotain.

#19977 21.11.2004

-en tunne seksuaalista vetovoimaa miehiin enkä naisiin. se on turhauttavaa.

-tästä syystä joudun usein torjumaan iskuyrityksiä ja häpeän myöhemmin.

-motivaationi on muutenkin nollassa.

-surettaa kun olen niin ilkeä.

#19976 21.11.2004 Mies 25v

En voi sietää mihin suuntaan tämä maailma on menossa, kaiken maailman goatse - tubgirl sontaa vain tulee joka puolelta...Ja mitä ihanaa voi olla jossain persepanossa....eräs eduskuntalainen on ilmaissut asian mielestäni parhaiten koskien b-rappua, exit only! Jos haluaa tiukkaa reikää niin nussikoot pikkutyttöjä, niinhän muutkin tekee.

M25

#19973 21.11.2004

Ottaa päähän, kun kaikki yliopiston julkiset koneet on niin epäergonomisia paskoja. Niskat alkaa heti jumittaan. Johtuuko sitten pitkistä käsistäni tai ei, mutta vituttaa silti.

#19972 21.11.2004

Olen esiintynyt työpaikalla humalaspäissään muutamaan otteeseen. Huonommalla tuurilla olisi tullut kenkää.

Paarissa valomerkin tienoilla napanderien käydessä todella päähäni, minut valtaa hillitön halu tanssahdella hitaita. Selvinpäin tai hiprakassa en varmasti tule sitä tekemään.
Tanssitaitoni ei ole häävi, saati sitten maistissa kun tulee poljeksittua vastapuolen varpaille ja muutenkin saa varoa ettei horjahda nurin.

Minussa asuu pieni sisäinen Wagner

Katson tekstiteeveeltä jääpallotuloksia

Joskus vedän rähinäkännit, jolloin odotan jonkun "avautuvan minulle" jotta saisin syyn tempaista.
Tunnen voimani olevan kuin Hemanilla, vaikka ne ovat tasoa Mikki Hiiri. En ole kuitenkaan koskaan lyönyt ketään

Mielestäni Indica on oikeastaan ihan hyvä ja Madonnan musiikki viidentoista vuoden takaa mahtavaa

Olen muuten nuorehko mies

#19971 21.11.2004

Meita on niin monta. Tanaankin vain hillitonta dokaamista.. mitaan jarkea tassakaan casessa. luulenpa etta eihan tassa mitaan jarkea taida olla, mutta niinpa vain ollaan jatkoilla taas ja hoh, saattaa olla etta tasta paadytaan vaikka mihin. eli todennakoisesti kauas. kumminkin taas kaikki panee kaikkia. ma ainakin, koska a. olen fiksu b. olen tyhma c. olen aika yksinainenjatyhmablondi. samoin kuin noi mun frendit tossa jotka on aivan yhta idioootteja vaikka opiskellaankin helsingin kauppakorkeakoulussa :)

#19926 19.11.2004

Inhoan isääni. Hän on manipuloiva, muita henkisesti rääkkäävä epäkypsä paska, joka on aiheuttanut minulle lukemattomia traumoja ja huonon itsetunnon. En ole enää vuosiin asunut kotona, mutta siltikään en pääse riittävästi eroon isäni varjosta. Esitän hänelle oikein mukavaa ja kypsästi hänen pirullisuuteensa suhtautuvaa tytärtä, mutta todellisuudessa toivoisin, että hän jo pikapuoliin kuolisi alkoholismiinsa.

#19925 19.11.2004 Mies 24v

Halveksin:

-Teini-ikäisiä poikia, jotka yrittävät esittää ikäistään vanhempia ja kovempia honottamalla monotoonisella tahallaan madalletulla äänellä paskaa. Jututkin ovat aina sitä samaa perälietettä.

-Ihmisiä jotka kirjoittaessaan aloittavat lauseita sanalla "no". Sehän tiedetään ettei no tarkoita mitään mutta puhuttaessa sen käyttö voidaan hyvin sallia tietynlaisen dynamiikan säilyttämiseksi. Tietysti mikäli henkilö aloittaa puhumisen lähes joka kerta tällä kyseisellä sanalla hänestä alkaa paistaa tietynlainen yksinkertaisuus. Sellaiset tyypit, jotka kirjoittaessaankin käyttävät no sanaa ovat aivan suunnattomia PÄSSEJÄ, jotka tuppaavat hokemaan kyseistä sanaa puhuessaankin jatkuvasti kun mieli on niin helvetin köyhä.

Joku sanoi täällä vihaavansa ihmisiä, joita ei kiinnosta politiikka. Politiikkaan hakeutuvat ja siitä kiinnostuneet ihmiset ovat lähes poikkeuksetta pätemisen haluisia peduiinejä, joilta vielä usein puuttuu mielikuvitusta hakeutua mielekkäämpien asioiden pariin. Pidän sellaisia ihmisiä lähes poikkeuksetta lampaina ketkä ujuttavat poliittisia kuvioita keskusteluihin päästäkseen sönköttämään omia mielipiteitään ja esittämään nippelitietouttaan.

M24

#19924 19.11.2004

Apua! Taidan olla uskovainen...

#19922 19.11.2004

Olen (eräitäkin kertoja) stimultoinut vaimoni anusta suulla. Hän pitää siitä. Pidän itsekin.

#19921 19.11.2004

Minulla on todellisia vaikeuksia itseni kanssa. Saan joistakin todellla pienistä asioista hirveitä kohtauksia päänisisällä ja tilanne on todella vaikea pitää hallinnassa.
Olen jo muutamaan otteeseen kilahtanut itsekseni aika pahasti. Pelkään itseäni jossakin määrin. Entäs jos en voikkaan enää hillitä itseäni ja pimahdan täysin?!? Olen muuten aika normaali heppu ja suhteellisen rauhallinen kaveri. Olen ruennut haaveilemaan että voisin aiheuttaa väkivaltaa ja pahoinpidellä tiettyä ihmisiä. Olen kerran joutunut tappeluun jokin aika sitten. Vaikka olen väkivaltaa vastaan niin nautin siitä tappelusta suunnattoman kovasti kun sain ojentaa sitä kaveria joka avautu minulle.

#19919 19.11.2004

Tunnin päästä alkais oppitunti, mutta tässäpäs taas istun kotona juomassa olutta ja kuuntelemassa rokkia. Kohta ajattelin käydä polttamassa hieman kannabista ja pohtia sen jälkeen sitä kouluun menemistä.

#19918 19.11.2004 Mies 21v

Olen todella ihastunut Goottityttö Nemi-sarjakuvaan. Pidän todella paljon hänen persooanstaan ja toivoisin, että minulla olisi samanlainen tyttöystävä. Muutenkin pukeudun mustaan ja yritän olla niin synkkää, että huh. Tietty kaverini on tehnyt selväksi, että halveksii kyseistä elämänasennetta todella paljon, joten piilottelen oman intoiluni "goottiuteen" häneltä ja olen olevinaan hänen kanssaan samaa mieltä. Onnistun tässä todella hyvin. Olen 21-vuotias mies.

#19917 19.11.2004 Mies 26v

Olen 26-vuotias mies ja olen seksuaalisesti turhautunut. Harrastin seksiä viimeksi 2 ja puoli vuotta sitten ex-kihlattuni kanssa jonka jälkeen olen joutunut olemaan ilman. Olen kuitenkin erittäin seksuaalinen ihminen (vaikkei sitä ulkonäöstä uskoisi) ja masturboin joka päivä 2-4 kertaa.
Tunnen itseni välillä niin himokkaaksi että haluan karata ulos ja raiskata ensimmäisen vastaantulevan pissiksen ihan vain alistamisen takia - osoittaakseni fyysisen ja henkisen ylivoimani kaikkia kullinkiusaajia kohtaan.
Olen erittäin epäluuloinen ja pitkävihainen ihminen ja haluan pistää enemmistön maailman ihmisistä kärsimään. Nauran sydämellisesti kun kuulen nälänhädistä ja sodista - maailmassa on liikaa ihmisiä ja on vain hyvä että poistumaa tapahtuu siellä missä niitä on liikaa.
Olen erittäin iloinen Hollannin tapahtumista - on vain oikein että moskeijoita poltetaan ja muslimeja tapetaan. Harmi ettei USA ole käyttänyt ydinaseita muslimimaita kohtaan. Vatikaaninkin ja Jerusalemin voisi myös hävittää maailmankartalta.

#19916 19.11.2004

Harrastamme poikaystäväni kanssa melkoisen yksinkertaista seksiä, aina samat asennot eikä apuvälineitä. Olen tiukka ja hän iso, joten seksi ei myöskään kestä penetraation jälkeen kovinkaan kauan (5-7min). Seksi on ihan mukavaa, saa olla iho ihoa vasten ja ponnistella, mutta lyhyt kesto ei haittaa minua tippaakaan, ei yhtikäs yhtään. Poikaystäväni on vaikea uskoa tätä enkä tiedä miten sen todistaisin.

En ole koskaan saanut orgasmia yhdynnässä enkä sitä kaipaakkaan, kivempi on tuntea toinen. Saan kyllä viikoittain omanikin, nykyään aina itseni tekemänä (yksin). Tämäkään ei haittaa ollenkaan, lainkaan, yhtään, enkä usko poikaystäväni ymmärtävän tätäkään. En ymmärrä miten saisin maailman yleisiin seksiuskomuksiin jämähtäneen mieheni ymmärtämään, etten vaadi tai tarvitse paljoa koska seksi ei vain ole se 'minun juttu'.

#19914 19.11.2004 Mies 21v

Ennen seksiä kaikki on hyvin,aktin ainaka tunnelma katossa muttakun hommat on ohi ja makoillaan vierekkäin sängyllä rentona,valtaa tyhjä tunne mielen eikä mikään tunnu miltään.Onkohan vika naisessa vai mussa..ei oikein saa seksistä irti kun jälkeenpäin mieli on neutraali ja mitäänsanomaton.En edes enään iloitse siitä että sain juuri seksiä,vaikka ennen silmät loisti monta päivää sen jälkeen.
Mikä mättää..

M21,Middle Finland